Haluatko tutustua Lumoon veloituksetta?

Otamme Sinuun yhteyttä pian!

Työpaikkaliikunta parantaa bisnestä

Yrityksen tukea liikkumiseen kuntosalilla / ryhmäliikunnassa

Hyvät liikuntamahdollisuudet voivat tukea yrityksen menestystä työntekijöiden hyvinvoinnin ja sitoutumisen ansiosta. Hyväkuntoinen ihminen sairastaa vähemmän ja suoriutuu tehtävistään tehokkaammin.

Paranna tehokkuutta 

Huonokuntoinen ihminen käyttää vain 20-25 % työkapasiteetistaan työpäivän aikana. Säännöllisesti liikkuva ihminen sen sijaan käyttää jopa 50 % kapasiteetistaan.

Lisäksi tutkimukset ovat osoittaneet, että sairauspoissaolot vähenevät huomattavasti yrityksissä, jotka panostavat työntekijöiden liikuntaan. Toisin sanoen liikunta on hyvä sijoituskohde.

Paranna tiimihenkeä ryhmäliikunnalla

Liikkuminen parantaa bisnestä myös siksi, että se lisää yhteenkuuluvuutta. Esimerkiksi myynti- ja asiakaspalvelun tiimeillä hyvä yhteishenki voi olennaisesti parantaa työn tuloksellisuutta.

Liikunta Lumossa

Jokaisella on mahdollisuus kehittää omaa jaksamista ja kuntoa omista lähtökohdista- kuntosalilla tai ryhmäliikunnassa tai näiden yhdistelmänä. Panostuksesta muodostuu suunnitelmallinen kokonaisuus, jonka tuloksia voidaan seurata ja kehittää yrityskohtaisesti. Palveluiden toteuttaminen ei vie yrityksen omia resursseja.

Tarjoamme yrityksille erilaisia vaihtoehtoja, jotka voivat sisältää mm:

  • Erilaisia yritys- ja kanta-asiakkuussopimuksia
  • Lumo Trainer - palveluita
  • Painonhallintakursseja
  • Työhyvinvointia lisääviä palveluita (TYHY-päivät, jne.)
  • Yritystunteja
  • Kuntotestaus ja henkilökunnan kuntotason etenemisen seuranta

 

Voimme mielellämme järjestää yhteistutustumistilaisuuksia tiloissamme ja/tai pitää esittelytilaisuuksia teidän tiloissanne.  

Heräsikö mielenkiintosi?
Ota yhteyttä ja rakennetaan yrityksellesi sopiva ratkaisu!

Yritysmyynti 
 
Saara Tuominen
0408306921
saara.tuominen@lumolahti.fi